Hihnakäytös koulutusta karvakamulle

Tänä aamuna testattiin hermoja: minun ja koiran. 😅
Tulos yllätti positiivisesti 😍

Tämä meidän 4-vuotias Myrsky koira on nyt asustellut meillä noin puolen vuoden ajan. Aiemmin koti oli toisen omistajan luona maaseudulla.
Kun palataan ajassa se puolisen vuotta taaksepäin - meidän lenkkeillyt koostui hihnassa tempomisesta, vetämisestä, autojen ja pyörien perään hyökkäämisestä, vastaantulijoiden haukkumisesta ja luoksepyrkimisestä, halusta hyökätä toisten koirien kimppuun ja muusta tällaisestä sähäkästä toiminnasta.. 🙄😅

Alettiin sitten harjoittelemaan parempaa hihnakäytöstä. Ollaan treenattu, treenattu, treenattu. Palkittu ja kielletty. Yritetty, epäonnistuttu ja yritetty uudestaan. 💪

Tänään me kierrettiin 2km mittainen "vilkasliikenteinen" ulkoilureitti (siis taajama alueella). Autoja tuli ja meni vieressä menevällä autotiellä, pyöräilijöitä suhahteli ohi, oli paljon muita kävelijöitä: aikuisia ja lapsia, sorsia 🦆 ja toisia koiria. Kaiken kukkuraksi mukana oli myös pikkuneiti joka halusi välillä kävellä itse, jolloin vauhtimme oli väliin todella hidasta ja Myrsky joutui odottelemaan.
Mutta meillä sujui hienosti 🥰

Autot ja pyörät ei kiinnosta enää Myrskyä lainkaan. Joidenkin vastaantulevien kävelijöiden (esim lasten) kohdalla, tarvitaan "ohita" käsky ja kiinnostus loppuu siihen. Myrsky kulkee hienosti määrättyä reunaa ja kierrä-käskyllä palaa takaisin esim lyhtypylvään väärältä puolelta. Liian lähelle tulevien koirien kohtaamista meidän pitää vielä harjoitella lisää mutta näissäkään hetkissä ei enää entisenlaista rähinää saada aikaiseksi.

Olen ylpeä tekemästäni onnistuneesta koulutuksesta ja kiitollinen tästä ihan parhaasta koirakamusta ❤️
Pikkuneiti ja Myrsky ovat myös ihan bestiksiä ❤️

Kommentit